AJATUKSIA

Moikka. Kirjoitan/kirjoitin tämän postauksen lentokoneessa, jossain Atlantin yläpuolella. Haluan kertoo teille fiiliksistä nyt, kun lentoa on kulunut kolme tuntia ja tuttu ja turvallinen Suomi on jätetty vuodeksi taakse. Olin kuullut että lähteminen on vaikeaa, varsinkin jos on paljon rakkaita ihmisiä saattamassa. Vaikka olin kuullutkin näin, en silti voinut kuvitellakaan sen olevan niin kamalaa. Pidättelin itkua koko kolme tuntisen automatkan Raumalta Helsinkiin, mutta kun saavuttiin kentälle olin jo täydessä itkussa. Kentälle saapumisen ja koneeseen nousemisen välissä oli kaksi tuntia, se aika kului kuin siivillä. Puoli tuntia sain viettää vielä rakkaiden kanssa aikaa, mutta sitten tuli aika mennä turvatarkastuksen toiselle puolelle. Kävelin porttien läpi, täysin tyynenä ja iloisin mielin. Kun istuin alas odottamaan koneeseen nousua, iski pakokauhu. Mitä minä teen? Olenko hullu? Miksi lähden?  Ei lähtöä enää voinut perua ja nyt koneessa kun ajattelee noita fiiliksiä, ymmärtää niiden olevan täysin normaalit. Vieläkin mua jännittää, en tiedä mitä on tulossa ja kaikki on uutta, mutta odotan sitä kaikkea. Vuosi tulee olemaan rankka, sitä en kiistä, mutta asenne ratkaisee ja aionkin siis pitää lipun mahdollisimman korkealla.

            Haluan kirjoittaan tänne blogiin täysin tunnepohjaisesti, en aio kaunistella asioita jos niissä ei ole kaunisteltavaa. Haluan että jokainen joka tätä mun vaihtovuotta seuraa, tietää mun oikeat tunteet. Toki tulee olemaan varmasti päiviä, jolloin kaikki on oikeasti ’tosi hyvin’ tai ’ihan okei’, mutta ihan varmasti tulee myös olemaan päiviä jolloin kaikki on ’päin helvettiä’ (anteeksi kielenkäyttö) tai ’ihan kamalaa’ ja varsinkin silloin koen tarvetta purkaa sen tunteen johonkin.

            Mun vuodesta tulee upea, tiedän sen ja olen asennoitunut myös niin. Pidän teidät kaikki ajan tasalla niin hyvin kuin mahdollista ja kommentointi on teidän osalta suotavaa. Kysykää ja laittakaa toiveita mitä te haluatte kuulla, toteutan niitä vuoden mittaa sitten.

            Nyt olen New Yorkissa, täällä sataa kaatamalla vettä mutta mulla on silti ihan huikee fiilis. Kävin aamulla parin kaverin kanssa juoksemassa Central Parkissa ja vaikka vettä satoi jo sillon ei se haitannu yhtään. Oon syöny hyvän aamupalan ja odotan vaan päivän alkamista. Olen ollut viidestä asti hereillä ja kello on nyt vasta yhdeksän. Palaillaan taas! Ehkä vielä täältä Nycistä, jos ei täältä niin ainakin Kanadasta.