KOTI-IKÄVÄ VAI IKÄVÄ KOTI

New Yorkin orientaatiossa meille näytettiin kuva, jossa käyrän avulla kerrottiin vaihto-oppilaiden fiiliksistä vuoden aikana. Naureskeltiin takarivissä kavereiden kanssa sille, eihän me tietenkään mentäisi tuollaisen mukana. Meillä olisi maailman upein vuosi, kaikki olisi hienoa ja täydellistä. Voi kuinka väärässä me oltiinkaan.

    Kahden kuukauden jälkeen, tuo iloinen kupla on kyllä puhjennut ja rajusti. Olen juuri siinä kohtaa tunnekäyrää, jossa kahden kuukauden jälkeen on tavallista olla. Enää ei hymyilytä koko ajan, itse asiassa ärsyttää ihan sairaasti kun koko ajan pitää olla superkiinnostunut ja iloinen. Itse asiassa haluisi vaan kotiin, tuttuun ja turvalliseen. Ei tämä  ollutkaan se unelmien paikka ja ei kaikki toimi niin kuin haluisi.

   Olen oppinut arvostamaan Suomea ihan eritavalla mitä ennen. Kouluruoka on luksusta, samoin pyöräily kouluun ja melkein ilmainen netti. Kunnon maito on myös aika hieno juttu, ei sellaista osannut arvostaa ennen kuin avasin jääkaapin oven ja vastassa oli pussitettua maitoa. Kyllä, luit oikein. Pussitettu maito on kanadalaisten oma keksintö, en tosin voi kertoa miltä se maistuu sillä olen viimeksi kaksi kuukautta sitten juonut maitoa tai syönyt jugurttia. Laktoositonruoka kun on täällä melko vieras käsite.

  Kanadan pitäisi olla minun koti seuraavan vuoden, pelkkä ajatus ahdistaa. Viikon verran olen nyt kärsinyt järkyttävästä koti-ikävästä ja siihen ei auta mikään. Se kalvaa sisusta pikkuhiljaa, muistuttaa olemassa olostaan paikoissa joissa haluisit sen kaikista eniten pysyvän piilossa, mutta siihen on totuttava. Sen kanssa on elettävä, eikä sitä missään nimessä saa kieltää. Valehtelet itsellesi, jos väität ettet missään vaiheessa kaipaa kotiin.

   Tämä viikko on ollut minulle raskas, niin henkisesti kuin fyysisestikin. Normaalisti puran kaiken stressin liikuntaan, kuntosali tai lenkki auttaa kivasti selvittämään päätä ja jaksamaan eteenpäin. Viikko sitten perjantaina minuun kuitenkin iski syksyn eka flunssa, enkä ole päässyt vieläkään siitä eroon. En siis ole voinut purkaa fiiliksiä millään minulle tutulla tavalla, joten olen ollut aika väsynyt. Voin suoraan kertoa, että tähän viikkoon ei kuulu yhtään päivää jolloin en olisi itkenyt edes vähän.

  Fiilikset siis kahden kuukauden jälkeen aika sekalaiset, en kuitenkaan ole katunut päätöstä lähteä vaihtoon päivääkään. Paljon on hyvääkin, pitää vaan pystyä näkemään positiivisia puolia asioista silloin kun fiilis on kaikista huonoin. Ei myöskään pidä hävetä sitä, ettei tänään jaksanutkaan lähteä katsomaan serkun jääkiekkopeliä. Ensi kerralla sitten. Välillä pitää uskaltaa myötää itselleen, ettei aina voi jaksaa eikä se tee sinusta yhtään sen huonompaa vaihto-oppilasta kuin kenestäkään muustakaan.

    Adapt or fail.

    Tällaiset ajatukset tänään, huomenna ehkä positiivisemmat. Kaiken kaikkiaan täällä on hyvä olla, Fazerin sininen ja suomalainen musiikki auttaa. Palaillaan taas! Kuvat ovat kesällä otettuja, en vain ole saanut aikaiseksi julkaista niitä.