EVERYTHING HAS CHANGED AND YET, I AM MORE ME THAN I'VE EVER BEEN

Heippa taas!
Oon tehnyt aika paljon kaikkea sitten viime kuulumispostauksen. Oltiin roadtripillä ja ajettiin kaupunkiin nimeltä Oakville. Käytiin siellä parissa kaupassa ja ranskalaisilla. Noi ranskalaiset on jotain niin hyvää! Tuoreista perunoista leikattuja, namnam.
     Käytiin myös St. Jacobsissa markkinoilla ja en osannut odottaa mitään tollasta. Iso parkkipaikka täynnä kojuja missä myytiin vihanneksia, hedelmiä, leipää, vaatteita, juotavaa ja ties mitä. Ihmisiä oli monta tuhatta ja aurinko paistoi täydeltä taivaalta. Ei siinä ihmispaljoudessa ja kuumudessa kauheesti jaksettu kierrellä, joten ostettiin vaan juotavaa ja mentiin istuskelemaan hetkeksi.
   Illalla lähdin koirien kanssa vielä lenkille. Mentiin vanhalle myllylle, josta lähti noin 7km pitkä luontoreitti metsän halki. Näky oli henkeä salpaava. Puut teki metsän ylle katon ja lehtien välistä aurinko loi säteitä metsään, oli ihan hiljaista ja tuli jotenkin tosi rauhoittunut olo. Menen kyllä uudestaan tonne lenkkeilemään, varsinkin syksymällä kun lehdet muuttaa väriä.
  Muutin eilen mun ekaan perheeseen ja olen paljon iloisempi jo nyt. Tehtiin eilen kaveriporukalla kaikkea kivaa ja on ihana huomata kuinka paljon avoimempia nuoret on täällä. Kaikki otti mut ilolla mukaan porukkaan ja tuntui kun oisin aina ollut näiden kaveri. Ollaan suunnitellu kaikkea kivaa tekemistä ja en malta odottaa et päästään toteuttamaan meidän suunnitelmia.
  Kesä jatkuu vielä pari viikkoa täällä joten aijon nauttia siitä kaikin voimin. Palaillaan! Jos on postaustoiveita, niitä saa laittaa tonne kommenttiosioon.

WHO AM I

Outo blogi nimi, eikö? En tiedä kuinka moni teistä on keksinyt sen oikean merkityksen tai olenko itse sen jo sanonut jossain postauksessa, mutta blogin nimi on väärin päin luettuna TRAVEL BRUNET tai BRUNET TRAVEL. Ajattelin nimeä pitkään sillon, kun aloitin tän uuden osoitteen alle kirjoittamisen. Halusin nimen olevan omaperäinen, muistuttavan mua ja sitä millainen olen. Vaikka blogi ei vaihtovuoden jälkeen tule olemaan yhtää enempää matkailublogi kuin se sitä ennen oli, tuntui toi nimi musta oikealta.
     Multa on pyydetty esittelypostausta, postausta jossa kerron millainen olen. Suoraan sanottuna, olen vältellyt aihetta. En toki siksi, etten haluiaisi kirjoittaa tästä, vaan siksi, etten osaa. En osaa kuvailla itseäni, koska se tuntuu jotenkin hassulta. Kirjoitan nyt kuitenkin vihdoin tämän, olen vältellyt tarpeeksi kauan. Toivottavasti tästä oli jotain iloa ja apua, pieni raapaisu pinnan alta. Kuvat ovat mahdollisesti kesäkuulta, en muista tarkkaan. Löysin ne tuolta luonnoksista ja ajattelin käyttää ne nyt vielä kun muistan. Olkaa hyvä.
     "Hei, olen Saara. Olen kuusitoista(16) vuotias nuori nainen ja tällä hetkellä asun Ancasterissa, Kanadassa. Suurimpia haaveita on valmistua fysioterapeutuksi, matkustaa ympäri maailmaa ja elää huoletta. Vaihtovuosi on mun elämän suurin juttu tällä hetkellä, tunnen olevani oikeassa paikassa vaikka kaikki vielä tuntuukin niin uudelta. 
     Luonteeltani olen oikukas. Joskus saattaa olla päiviä jolloin olen kaikkista mukavin ihminen kenet tapaat, puhun kauniisti ja kohteliaasti sekä hymyilen paljon. Toisena päivänä saatankin olla täysin vastakohta äsköiselle, kaikki ärsyttää enkä keksi mitään hyvää sanottavaa mistään. Olen myös todella energinen ja innostun helposti asioista, minut on siis helppo saada mukaan melkeen mihin vaan. Rakastan huvipuistoja, puutarhoja, merieläimiä ja metsiä. Tykkään urheilla ja teenkin sitä melkeen joka päivä. 
     Joku on ehkä voinut joskus huomata, varsinkin lähipiiristäni, että olen melko tarkka vaatteideni suhteen. Jokainen asu jonka päälleni laitan, on enemmän tai vähemmän harkittu. En shoppaile paljon, sillä olen vaatteiden suhteen nirso. Tiedän tasantarkkaan mitä haluan, joten siksi yleensä olen melko turhauttavaa shoppailuseuraa. Heräteostoksia en yleesä tee, ellei kyse ole kengistä. Heikkous. 
   Koen olevani ihminen johon on helppo tutustua, uudet ihmiset on mielenkiintoisia ja mielelläni juttelen uusista asioista uusien ihmisten kanssa. Ystäviä ja tuttuja ei koskaan voi olla liikaa. 
   Minun mottoni on STAY STRONG AND DON'T BE AFRAID TO FAIL. Ei saa antaa muiden mielipiteiden vaikuttaa liikaa itseensä,  kukaan muu ei tunne sinua paremmin kuin sinä itse."

170815

Kivat rusketusrajat mulla... Etin tätä vettä jo viimeks ku olin Nycissä mutten löytänyt ja nyt lyösin sitä täältä kaupasta. Oli pakko ostaa.

Käytiin yks aamu aamupalalla. Munakas oli hyvää, perunat ei. En kyllä joka aamu tollasta vois syödä, vähän liian raskas mulle aamuks.
Heippa!
Päivät vaan vierii mun silmien edestä, tuntuu etten oikeen ehdi mihinkään mukaan kun on jo ilta. Ekat päivät täällä on ollu suoraansanottuna vaikeita, en rupee kaunistelemaan yhtään sitä että olen itkenyt aika paljon parin viime päivän aikana. Olen tässä ekassa perheessä kaksi viikkoa ennen kuin muutan mun ekaan 'viralliseen' perheeseen ja olen aika yksinäinen täällä. Kaipaan omanikästä seuraa tosi paljon, toki olen nähnyt paljon ja tehnyt kaikkea muttei se kuitenkaan ole samanlaista kun liikun ihmisten kanssa joiden keski-ikä on lähemmäs 60. En yleensä pode koti-ikävää missään tilanteessa, mutta täällä ollessa se on kyllä ehtinyt iskemään jo useampaankin otteeseen. Rankin hetki ehdottomasti oli tänään aamulla kun ensimäisenä katsoin puhelinta ja huomasin saaneeni äitiltä viestin jossa kerrottiin, että meidän kissa on kuollut aamulla. Se oli kova isku ja jouduinkin keräilemään itteäni aamulla aika kauan. Kissa oli mulle rakas ja se perjaattessa eli mun kanssa koko ajan joten menetys oli kova paikka...
       Olen käynyt monessa supermarketissa ja joka kerta ihmettelen sitä kuinka SUPEREITA ne oikeasti on. Suomen ruokakaupat jää näiden markettien alla kyllä ihan mennen tullen... En haluis noissa kaupoissa hukata äitiä :-D Ruoka täällä Kanadassa on suht terveellistä, joka on mulle ainakin tosi suuri juttu. Toki täältäkin saa sitä roskaruokaa, mutta sitähän nyt saa joka paikasta. Mun perhe jossa tällä hetkellä olen, syö oikeasti hyvää ja itsetehtyä kotiruokaa. Melkeen kaikki kasvikset ja vihannekset on paikallisia, lihat ja kalat tulee tosi läheltä ja leivät on leivottu tämän kaupungin leipomossa. Ollaan pari kertaa käyty hakemassa suoraa maatilalta maissit ja persikat ruokapöytään. Niin hyvää.
   Vaikkei mulla ole tässä perheessä oman ikästä seuraa, enkä tunne vielä oikeen ketään, olen silti ehtinyt tehdä kaikkea. Mun tukihenkilön mies on vienyt mua rannalle treenaamaan ja on tosi kiva päästä tekemään ryhmäliikuntaa jonkun vetämänä! Olen käynyt pari kertaa jäätelöllä ja loppu viikosta pääsen elokuviin. Olen käynyt Niagaran putouksilla ja Cactus festareilla. Täällä on kuuma, melkeen 35 astetta mutta olen oikeastaan jo tottunut siihen. Olen ruskettunut. Paljon.
    Kaikista negatiivisita asioista huolimatta täällä on kivaa, odotan innolla että pääsen ekaan kunnon perheeseen ja pääsen tutustumaan kunnolla kaikkiin nuoriin. Uskon että tästä vuodesta tulee huippu! Palaillaan!
ps. Pahoittelen mahdollisia kirjoitusvirheitä. Olen ihan kuoleman väsynyt vaikka kello on vasta yhdeksän...Nyt nukkumaan!
ps. Kuvat on otettu puhelimella, kamera on kanssa matkassa mukana ja olenkin sillä räpsinyt kuvia jonkun verran mutten jaksa siirtää niitä koneeseen ja muokata niitä :-D Rankkaa..

MORNING WILL COME, IT HAS NO CHOICE

Huh. Eka päivä Kanadassa takana, väsy on kova. Kello on paikallista aikaa 10:25 PM ja olen just menossa nukkumaan. Olen tänään sanonut monet heipat, tavannut monta uutta ihmistä ja yrittänyt ennen kaikkea pysyä mukana siinä mitä nää puhuu. Osaan englantia kohtuu hyvin, ymmärän aika paljon ja puhun sen mitä osaan. Kuitenkin, kun puhe kääntyy politiikkaan ja työmaailmaan, ei musta ole enää juttuseuraksi. Olen muutenkin tänään vaan kuunnellut ja vastaillut kysymyksiin, oon niin väsynyt että mun puhe on aika kankeeta ja lähinnä pelkkää sönkötystä.
        Mun ääni jäi myös New Yorkiin, todennäköisesti tonne limusiiniin mistä nousen ylös. Kolme päivää puhunut, huutanut ja laulanut melkeen taukoamatta. Maaohjelma oli loistava! Tykkäsin siitä tosi paljon, eikä mua loppujen lopuksi haitannut että olin nähnyt melkeen kaikki noi paikat missä käytiin. Oli tosi kiva tutustua kaikkiin niihin Pohjois-Amerikkaan lähteviin suomalaisiin ja sainkin sieltä pari oikeen hyvää kaveria joita varmasti tuun vuoden aikana tapaamaan. Shoppailun sijasta liikuttiin kuuden hengen porukassa ympäri Manhattania, käveltiin monta kilometriä ja kuvailtiin jonkin verran. Käytiin toki parissa kaupassa, mutta ei tarkoituksella vain shoppailtu. Mulla on vuosi aikaa käydä näissä samoissa kaupoissa, ei siis heti ensimäisen kolmen päivän aikana tarvi tuhlata kaikkea.
     Seuraavat kaksi viikkoa tulee varmasti olemaan aika hektisiä, uni tulee olemaan tarpeessa kyllä. Sen huomaa tästäkin postauksesta, silmät pilkkii tätä kirjoittaessa ja nyt kun olen tarkistanut tän, olen melko varma että tänne jää monta hieman sekavaa kohtaa teille hereillä oleville lukijoille. Palaillaan taas seuraavan postauksen parissa!

AJATUKSIA

Moikka. Kirjoitan/kirjoitin tämän postauksen lentokoneessa, jossain Atlantin yläpuolella. Haluan kertoo teille fiiliksistä nyt, kun lentoa on kulunut kolme tuntia ja tuttu ja turvallinen Suomi on jätetty vuodeksi taakse. Olin kuullut että lähteminen on vaikeaa, varsinkin jos on paljon rakkaita ihmisiä saattamassa. Vaikka olin kuullutkin näin, en silti voinut kuvitellakaan sen olevan niin kamalaa. Pidättelin itkua koko kolme tuntisen automatkan Raumalta Helsinkiin, mutta kun saavuttiin kentälle olin jo täydessä itkussa. Kentälle saapumisen ja koneeseen nousemisen välissä oli kaksi tuntia, se aika kului kuin siivillä. Puoli tuntia sain viettää vielä rakkaiden kanssa aikaa, mutta sitten tuli aika mennä turvatarkastuksen toiselle puolelle. Kävelin porttien läpi, täysin tyynenä ja iloisin mielin. Kun istuin alas odottamaan koneeseen nousua, iski pakokauhu. Mitä minä teen? Olenko hullu? Miksi lähden?  Ei lähtöä enää voinut perua ja nyt koneessa kun ajattelee noita fiiliksiä, ymmärtää niiden olevan täysin normaalit. Vieläkin mua jännittää, en tiedä mitä on tulossa ja kaikki on uutta, mutta odotan sitä kaikkea. Vuosi tulee olemaan rankka, sitä en kiistä, mutta asenne ratkaisee ja aionkin siis pitää lipun mahdollisimman korkealla.

            Haluan kirjoittaan tänne blogiin täysin tunnepohjaisesti, en aio kaunistella asioita jos niissä ei ole kaunisteltavaa. Haluan että jokainen joka tätä mun vaihtovuotta seuraa, tietää mun oikeat tunteet. Toki tulee olemaan varmasti päiviä, jolloin kaikki on oikeasti ’tosi hyvin’ tai ’ihan okei’, mutta ihan varmasti tulee myös olemaan päiviä jolloin kaikki on ’päin helvettiä’ (anteeksi kielenkäyttö) tai ’ihan kamalaa’ ja varsinkin silloin koen tarvetta purkaa sen tunteen johonkin.

            Mun vuodesta tulee upea, tiedän sen ja olen asennoitunut myös niin. Pidän teidät kaikki ajan tasalla niin hyvin kuin mahdollista ja kommentointi on teidän osalta suotavaa. Kysykää ja laittakaa toiveita mitä te haluatte kuulla, toteutan niitä vuoden mittaa sitten.

            Nyt olen New Yorkissa, täällä sataa kaatamalla vettä mutta mulla on silti ihan huikee fiilis. Kävin aamulla parin kaverin kanssa juoksemassa Central Parkissa ja vaikka vettä satoi jo sillon ei se haitannu yhtään. Oon syöny hyvän aamupalan ja odotan vaan päivän alkamista. Olen ollut viidestä asti hereillä ja kello on nyt vasta yhdeksän. Palaillaan taas! Ehkä vielä täältä Nycistä, jos ei täältä niin ainakin Kanadasta. 

GO PRO OR GO HOME

Loppukesän ykkösjuttu oli ehdottomasti veljeltä lainattu  GoPro. Vaikkei kamera olekkaan uusinta mallia, eikä kuvien laatu siksi huimaakkaan päätä, tykkään siitä tosi paljon. Pieni, ei paina mitään ja kestä lähes mitä vaan. Siis unelma lelu mulle. Olen kantanut tota mukana melkeen joka paikassa mihin oon heinäkuussa mennyt ja nyt olen aika varmasti ostamassa tuollaisen myös itselleni jenkkilästä. Katsotaan mihin päädyn siellä ollessani. Näistä GoPro kuvista saatte myös jonkinlaisen kesäkoosteen, oon ite ihan fiiliksissä kaikista näistä kuvista sillä tiedän että jokaiseen kuvaan liittyy jokin kiva muisto. Tämä kesä on ollut töistä ja sateesta huolimatta hyvä. Voin siis hyvillä mielin istua lentokoneeseen ja lentää kohti uusia seikkailuja. Kirjoitan niin paljon ja usein kuin ehdin, joten sanon nyt sen tutun ja turvallisen, palaillaan!
Ps. Viime yönä olen nukkunut vajaa viisi tuntia ja kuuden tunnin kuluttua lähtee lento. Fiilikset on todella sekavat ja nyt voin ehkä ensimäistä kertaa sanoa että mua jännittää. Huh.

NEVER SAY GOODBYE

Pidin eilen itse itselleni läksiäiset, ajattelin sen olevan helpompaa sillä silloin saan itse päättää mitä tehdään ja ketä kutsun. Ilta onnistui tosi hyvin ja en muista koska viimeksi oisin nauranut noin paljon tai valvonut niin myöhään kuin eilen. Ennen kun kaikki vieraat tuli, musta tuntu että meillä on ihan hirveesti ylimäärästä ruokaa. Aamuyöllä kun siivoilin keittiötä ja pöytiä huomasin ettei mitään jäänyt yli.

Sain mun koneen tänään takasin, joten oon tänään koko päivän vaan maannut sohvalla ja muokkaillut kuvia. Koitan vielä ensi viikolla kuvata varastoon paljon kuvia, että saisin Kanadassa pidettyä sitten jonkinlaista postaustahtia yllä vaikken uusia kuvia aina saisikaan. En oikeen ole vielä käsittänyt, että lähden viikon päästä. Olen jo melkeen pakannut kassit, tyhjentänyt huoneen ja kirjottanu listalle kaiken mitä pitää hankkia vielä. Ens viikko tulee olemaan paikasta toiseen juoksemista ja uni tulee olemaan aika vähässä, mutten anna sen häiritä. Pitää vielä käydä moikkaamassa paria kaveria ennen lähtöä, onneksi suurimman osan näin eilen. En kuitenkaan tykkää taikka osaa sanoa hyvästejä, koska tiedän palaavani vuoden päästä takaisin ja näkeväni kaikki samat ihmiset. Tuntuu toki haikealta, mutta kuten olen varmaan joskus aikaisemminkin maininnut, tulee ihan hyvään kohtaan tämä maiseman vaihdos. 

Nyt kuitenkin jatkan kuvien muokkailua. Palaillaan!